Hanna Westerholm
Lifeworks-uracoach

Hanna kouluttautui coachiksi vuonna 2015 ja on valmentanut ahkerasti siitä lähtien. Valmennustunteja on kertynyt tähän mennessä noin 300 tuntia. Hanna työskentelee tällä hetkellä uracoachauksen lisäksi The WeLaB nimisessä konsultointifirmassa, joka kehittää tiimejä ja johtajia. Hänellä on vahva tausta markkinoinnin ja myynnin parissa.

Hannan valmennettavien tilanteet ovat monipuolisia. Hän valmentaa niin uran alkuvaiheessa olevia nuoria löytämään oman tiensä kuin kokeneita johtajiakin, auttaen heitä löytämään motivaation uudestaan ja vahvistamaan johtajuutta. Monet Hannan asiakkaista ovat myös yrittäjiä, jotka kaipaavat tukea omaan tekemiseen.

Hanna kouluttautui coachiksi, koska halusi itse olla se ihminen, jonka hän olisi tarvinnut nuorena opiskelujen loppuvaiheessa. Hyvä ja ihmisläheinen johtaminen on Hannalle erittäin tärkeää ja hän haluaa auttaa ihmisiä johtamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Hanna uskoo vahvasti siihen, että jokaisessa meissä on iso määrä hyödyntämätöntä potentiaalia, mitä coachingin avulla päästään hyödyntämään.

Hanna on tehokas ja menee suoraan aiheeseen. Hänen asiakkaansa ovat sanoneet, että Hannan valmennukset ovat erittäin oivalluttavia ja että valmennuksen jälkeen asiakas tietää mitä haluaa ja mihin on menossa. Hannan valmennuksesta on myös sanottu, että se on ollut paras investointi ikinä.

Työyhteisö ja ihmiset ovat Hannalle kaikista tärkeintä työssä. Hän nauttii siitä kun pääsee työpäivän aikana käyttää supervoimiaan ja auttamaan muita ihmisiä olemaan parhaita versioita itsestään.

Työn ulkopuolella perhe ja ystävät ovat Hannalle erittäin tärkeitä. Hänellä on kolme pientä poikaa ja hän tykkää pelata heidän kanssaan tennistä ja leipoa muffinsseja. Hanna nauttii myös ravintolailloista ystävien kanssa ja odottaa välillä paljonkin pitkän päivän jälkeen pääsevänsä rentoutumaan hyvän kirjan tai Netflix-sarjan parissa.

Hanna on erittäin kiinnostunut ihmisistä ja saa ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Hän näkee jokaisessa ihmisessä supervoimia ja on hyvä analysoimaan, miten nämä voimat voidaan aktivoida.


Hanna toimii valmentajana Uralla eteenpäin -coachauksissa. Lisätietoa uracoacheistamme saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lifeworks (at) lifeworks.fi.