Löydä uusi innostus!

Kaipaatko uutta kipinää työelämääsi? Tilaa uutiskirjeemme niin saat ensimmäiset vinkit sähköpostiisi jo tänään.

Kun tilaan uutiskirjeen, hyväksyn samalla Lifeworksin käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.

Iiro Pohjanoksa
Lifeworks-uravalmentaja
Executive Career Coach

Iiron tausta on vahvasti liiketoimintalähtöinen ja hän toimi ensin noin 20 vuoden ajan toimitusjohtajana, kunnes ”ihmisosaaminen” tuli tärkeämmäksi osaksi hänen ajatteluaan ja käytännön toimintaa.

Oma ajattelutapa muuttui Iiron havaitessa, että yhä nopeammaksi ja kansainvälisemmäksi käyvässä työelämässä ei pärjää enää yhden ihmisen ajatuksilla. Ja kun on otettava muita huomioon, pitää oppia enemmän ihmisistä.

Työkäyttäytymisen asiantuntijana MPS on tarjonnut erinomaisen ympäristön sekä oppia coachauksen ja valmentavan johtamisen periaatteita ja toimintatapoja että soveltaa niitä käytännössä. Insinööritausta ohjaa Iiroa kuitenkin ajattelemaan asioita myös käytännön tasolla.

Iiron työhön kuuluu paljon johtamisen kehittämistä ja esimiesvalmennusta. Hän on valmentanut pääosin päällikkö- ja johtajatason ammattilaisia sekä liiketoimintaan, johtamiseen että työnhakuun liittyvissä haasteissa. Puhtaan coachingin lisäksi valmentaminen ja sparraaminen ovat Iirolle luontaisia työskentelytapoja.

Iiro Pohjanoksa

Valmentajana Iiro pyrkii ohjaamaan ihmistä konkreettisen kehittymisen polulle, jossa oman motivaation löytyminen on tärkein askel etenemisessä.

Työn ulkopuolella kaikenlainen urheiluun liittyvä aktiviteetti niin omassa tekemisessä kuin penkkiurheilussa on Iirolle tärkeää. Energiaa tuovat myös luonnossa liikkuminen, erityisesti veneily ja talviurheilu.

Iiron supervoima on uudistushalu ja innovaatiohenkisyys – hän kokee muutoksen mahdollisuutena.

Iiron Uuteen johtotason tehtävään -valmennettava kertoo: Se aktiivisen kuuntelemisen ja keskustelun hetki ensimmäisessä tapaamisessa oli todella arvokas kokemus. Iiro oli loistava match taustaltaan pohtia omia urahaasteita, miten työstää asioita eteenpäin. Sain positiivista boostia jatkaa uusien haasteiden etsintää, kuin myös työkaluja sekä käytännön ratkaisuja itsenäiseen työskentelyyn. Suosittelen.


Siirry kauppaan tästä. Lisätietoa uravalmentajistamme saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lifeworks (at) lifeworks.fi.