Tiina Tolonen
Lifeworks-uravalmentaja
Tiina on kansainvälisesti kokenut ura- ja (työ)elämävalmentaja. Monipuolisia valmennusmetodeja ja positiivisen psykologian työkaluja hyödyntäen hän sparraa sekä yksilöitä että organisaatioita urapolkujen muotoilussa.
Tiinan oma urapolku on rakentunut henkilöstöjohtamisen, rekrytoinnin ja organisaatioviestinnän ympärille. Tämä osaaminen takataskussaan hän on työskennellyt sekä Suomessa että Australiassa ja tehnyt pari toimialaloikkaa tutustuen kansainvälisen liikkeenjohdon konsultoinnin, uudenlaisten uravalmennuspalveluiden sekä robotiikan ihmeellisiin maailmoihin.
Tiina on uransa aikana tehnyt läheistä tuttavuutta tuhansiin CV:ihin, haastatellut eri alojen ammattilaisia sekä järjestänyt moderniin työnhakuun ja itsetuntemuksen vahvistamiseen liittyviä koulutuksia ja webinaareja. Tällä hetkellä Tiina toimii henkilöstöjohtajana pienessä robotiikkaan ja automatisaatioon erikoistuneessa suomalaisessa yrityksessä.
Työskenneltyään oman uravalmentajan kanssa Sydneyssä muutama vuosi takaperin, Tiina löysi entistäkin vahvemman kutsumuksen ihmisten auttamista ja uravalmennusta kohtaan. Hän haluaakin viedä eteenpäin viestiä siitä, että näiden teemojen kanssa ei tarvitse olla yksin; ulkopuolisen näkökulma, tuki ja oivalluttava lähestymistapa auttavat avaamaan omaa mahdollisuuksien kirjoa ja urasuuntaa. Tämä missio mielessään, Tiina on sertifioitunut uravalmentajaksi ja positiivisen psykologian asiantuntijaksi.
Hänen työkalupakistaan löytyy myös monipuolista LinkedIn-kokemusta, piilotyönhaun asiantuntemusta sekä valmiudet hyödyntää persoonallisuus- ja toimintatyylitestejä osana uravalmennusta. Näiden avulla Tiina johdattelee asiakkaitaan löytöretkelle omaan itseen, kohti silmiä avaavia ahaa-elämyksiä ja omannäköistä (työ)elämää.
Tiina ei keskity valmennuksessa ainoastaan uuden työpaikan löytämiseen vaan kullekin omaan elämäntilanteeseen parhaan mahdollisen, kokonaisvaltaisen ratkaisun muotoiluun. Aina ei tarvitse tehdä täyskäännöstä löytääkseen tasapainoa, iloa ja merkitystä (työ)elämäänsä. Joillekin muutos voi olla hienovaraisempi ja tarkoittaa esimerkiksi nykyisen työn tuunaamista tai muutoksen hakemista työkontekstin ulkopuolelta.
Työssään merkityksellisintä Tiinalle on olla mukana luomassa aidosti kestävää ja positiivista muutosta (työ)elämään sekä auttaa yksilöitä löytämään omalle osaamiselleen ja vahvuuksilleen juuri oikea paikka ja kanava kukoistaa.
Tiinan supervoima valmentajana on kyky luoda tilaa ja rauhaa pysähtyä oman itsen ja itselle tärkeiden asioiden äärelle. Tästä tilasta ja rauhasta voidaan alkaa hahmottamaan omaa mahdollisuuksien kirjoa ja muotoilemaan itselle parhaiten sopivaa (työ)elämää.
Siirry verkkokauppaamme tästä. Lisätietoa uravalmentajistamme saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen lifeworks (at) lifeworks.fi.