Asiat eivät edisty haluamallasi tavalla. Projektit venyvät. Päätöksiä ei saada. Kukaan ei tee sovittuja asioita. Turhauttaako? Varmasti.
Asiat eivät edisty, koska… esihenkilö ei ole vielä saanut asiaa eteenpäin tai kollega on niin kiireinen, ettei asia etene mihinkään. Joskus myös päätöksenteko venyy, koska päättäjiä on ihan liikaa. Tai työpöytä on koko tiimillä niin täynnä, ettei mikään tunnu etenevän.
Jos kuulostaa tutulta, pysähdy ja pohdi hetki, mitä voisit itse tehdä asialle. On helppo syyttää muita asioiden paikallaan junnaamisesta, mutta muutamalla keinolla voit itse viedä asioita tehokkaammin maaliin.
Hyödynnä toimeenpanon taitoa
Vaikka olisit kuinka innoissasi jostain asiasta, se ei välttämättä etene. Tämä voi johtua joko sinusta itsestäsi tai ympäristöstä. Ennen kuin syytät asiasta muita, mieti, käytätkö aikaasi oikeisiin asioihin. Onnistuminen vaatii selkeää tavoitetta, suunnittelua, priorisointia ja keskittymistä. Oletko varmasti tehnyt kaikkea näitä projektin eteen? Usein joku noista jää vaiheeseen, joka hidastaa edistymistä.
”Motivaatio ei yksin riitä tulosten saavuttamiseen, lisäksi tarvitaan volitiota eli toimeenpanon taitoa. Tätä toimeenpanon taitoa eli volitioa voit myös kehittää.” Ria Parppei*
Vaikuta osallistaen ja positiivisesti
Jos projektisi ei ole edennyt, voi se johtua myös siitä, että projektin tavoite tai sen tärkeys on muille vielä epäselvä. Jos yrität edistää omaa projektiasi yksin, voi olla, että muut eivät ymmärrä, ole kiinnostuneita tai ehdi mukaan. Osallista muita matkan varrella; kysy, kuuntele ja sparraile.
Pyri olemaan se tyyppi, jonka projekteissa kaikki haluavat olla mukana – jaa kiitoksia, tietoa, vinkkejä ja oivalluksia auliisti.
Tarjoa tukea muille ja ole aktiivinen
Oletko yksinpuurtaja, joka omassa kammiossaan kehittelee loistavia juttuja ja sitten ihmettelee, miksi muut eivät ole yhtä innoissaan? Muilla on omat kiireensä ja agendansa, joten sinun projektisi eivät ole heille yhtä tärkeitä.
Jos et myöskään ikinä tarjoudu auttamaan kollegaa, ei apua välttämättä ole tarjolla helposti sinun suuntaasi!
Valjasta vahvuudet avuksi
Hyödynnä omat ja muiden vahvuudet projektin etenemisessä. Asiat nopeutuvat, kun tiimi toimii vahvuuksiaan käyttäen. Jos kaipaat projektiin sparrausta tai apua, mieti kuka olisi oikea henkilö auttamaan: kenen vahvuuksia voisit hyödyntää?
Lopuksi: On niin helppo syyttää muita, kun asiat eivät etene SINUN ajattelemallasi tavalla ja aikataululla. Varmista kuitenkin ensin, että olet itse priorisoinut oman työsi ja osallistanut muita fiksusti ennen kuin turhaudut muiden tekemättä jättämisiin.
* Ria Parppei: Volitio – toimeenpanon taito