Löydä uusi innostus!

Kaipaatko uutta kipinää työelämääsi? Tilaa uutiskirjeemme niin saat ensimmäiset vinkit sähköpostiisi jo tänään.

Kun tilaan uutiskirjeen, hyväksyn samalla Lifeworksin käyttöehdot ja tietosuojalausekkeen.

Lifeworks logo.

Lifeworks

/ 17.2.2022

Tägit: Uramuutos, Uratarina

Eevi Kuokkasella ei omasta mielestään ole ollut varsinaista uraa, vaan hän on vain onnekkaasti ajautunut eri tehtäviin 58-vuotisen elämänsä aikana. Yleisen kirjallisuustieteen opiskelu Helsingissä oli ensimmäinen uraan liittyvä valinta 19-vuotiaana. Kun uraohjausta ei silloin vielä ollut tarjolla, vaikuttivat paikkakunta ja poikakaverin kavereiden valinta oman opiskelualan valintaan, kertoi Eevi humanistiselle alalle päätymisestään.

”Mulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä voisi tehdä urallaan.”

Opintojen ohella Eevi teki paljon töitä – kaikkea tutkimusapulaisesta bingoemäntään – ja siksikin opinnot venyivät kymmeneen vuoteen. Eväät luovan johtajan matkalle oli kuitenkin heitetty reppuun jo uran alkuvaiheessa.

Hetken mielijohteesta kirjastoapulaiseksi

Yksi uran alkuvaiheen ajautuminen vei Eevin töihin kirjastoapulaiseksi. Kirjastossa vierähtikin lyhyeksi tarkoitetun määräaikaisuuden sijaan 13 vuotta. Siellä Eevi pääsi myös kirjaston ”uraputkeen” ja ”opiskeli sittemmin myös kirjastonhoitajan ja informaatikon pätevyyden.

Suvi Poikela, Linda Neiglick ja Eevi Kuokkanen.

Internetin myötä kirjastossakin avautui uusia mahdollisuuksia ja Eevi pääsi tekemään esimerkiksi kirjallisuusarviosivustoa nuorille: ”Tehtiin ihan oikeaoppista palvelumuotoilua ja olen jälkeen päin hämmästellyt, että me tehtiin sellaista vuonna 1998.”

Kun digitalisaation ensiaskeleet osuivat niin kirjastoihin kuin yrityksiinkin, päätti Eevi tehdä uramuutoksen: kirjastomaailma vaihtui internet-maailmaan.

”Oon mennyt aina pää edellä pataan, että ruvetaas tekemään tällaista.”

Virkamiehestä bisnesmaailmaan

Yhden ”hanttihommavuoden” aikana Eevi ehti kirjoittaa kolumneja lehteen, kääntää yhden romaanin ja tehdä myös inserttejä television lifestyle-ohjelmaan. Näillä kokeilulla ja moderaattorikokemuksella Eevi kasvatti sekä verkostojaan että uramahdollisuuksiaan.

Uskalluksen sekä tuki- ja kontaktiverkostojensa avulla Eevi pääsi lipumaan humanistina bisnesmaailmaan.

Ensimmäinen koukkaus start-upissa näytti sekä sähäkän vauhdin mutta myös pienen yrityksen epävakauden. Ura uusmediassa oli kuitenkin alkanut. Ja samaan aikaan puhkesi myös IT-kupla. Huonosta ajoituksesta ja lamasta huolimatta Eevin työt kuitenkin säilyivät ja bisnesmaailma vei mennessään.

Uusmediasta polku on vienyt nykyiseen tehtävään Lifeworksin sisaryhtiö MPS Prewisen luovaksi johtajaksi.

Kirjastonhoitajakohtauksia kollegoille ja vinkki yli 50-vuotiaille

Kirjastot eivät ole lähteneet vieläkään Eevistä ja podcastissa hän paljasti saavansa edelleen ”sellaisia kirjastonhoitajakohtauksia”, jolloin hän suosittelee lähipiirilleen ja kollegoilleen raportteja, artikkeleita ja jos jonkinmoista lukemista.

Uuden oppimiseen ja taitojen päivittämiseen Eevi antoi oivan vinkin:

”Työelämässä kaikki tiedollinen asia tuppaa vanhenemaan, taidollisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Mutta se, että onko sun kanssa kiva tehdä töitä, niin se vaan paranee. Ja se on myös mun kannustuksen ja ehkä lohdutuksenkin sana yli 50-vuotiaille, että se on sellainen asia, joka elämän mittaan karttuu, varsinkin jos siihen tietoisesti kiinnittää huomiota.”

Eevin supervoimat

Eevi kuvailee olevansa luovuuden verbaalipuolelta eikä niinkään visuaalinen tai ”designer”,  vaan enemmän ”ajattelun ja kulttuurin muotoilun luova johtaja”.

”Mun tehtävänä on auttaa ihmisiä olemaan itse luovia. Ja tukea luovuutta tukevia rakenteita.”

Eevin supervoimia luovana johtajana tuntuvat olevan uteliaisuus, olennaisen löytäminen ja kiteyttäminen.  Kirjastossa työskentelystä Eeville tarttui mukaan myös tämän päivän työelämässä erityisen tärkeät taidot: lähdekritiikki ja tiedon arviointi.


Kuuntele Uralla eteenpäin -podcastista, mitä kaikkea Eevi on bisnesmaailmassa oppinut ja miten hän hyödyntää kirjallisuustieteiden oppeja myös verkko-oppimisen suunnittelussa. Jakson lopussa kuulet myös Eevin uravinkin.

💡 Omat työelämän supervoimasi saat selville Onnistujan urapalvelusta. Voit kokeilla sitä maksutta kahden viikon ajan! 

Kun haluat kehittää itseäsi

Ota urakehityksesi omiin käsiisi!

Iso osa työssä viihtymistä on tunne siitä, että oppii uutta ja kehittyy. On kuitenkin yleistä, että tuo tunne on vuosien aikana päässyt hiipumaan. Se saattaa ilmetä heikentyneenä ammatillisena itsetuntona, huolena omasta pärjäämisestä työelämässä tai toiveena toimenkuvan muutoksesta.

Käyttäjämme kertovat, että Onnistujan urapalvelu on auttanut heitä ottamaan askeleita, jotka ovat johtaneet parempaan työssä viihtymiseen esimerkiksi ylennyksen, lisäkouluttautumisen tai omien työtapojen kehittämisen kautta.

Onnistujan urapalvelun avulla saat:

  • Lisää itsetuntemusta ja luottamusta omaan osaamiseen
  • Keinoja vahvuuksiesi ja kehityskohtiesi tunnistamiseen
  • Työvälineitä itsesi johtamiseen ja ajanhallintaan
  • Rohkeutta ja innostusta uuden etsimiseen ja löytämiseen
  • Voimistuneen tunteen siitä, että kehityt työssäsi ja nautit siitä