Kollega esitti hyvän kysymyksen: Millaisia oppimisen tarpeita urallesi on osunut?
Asiaa pohtiessani tajusin, miten oma urapolkuni ja siihen liittyvä osaamisen kasvaminen ovat linkittyneet saumattomasti maailman muutoksiin. Suosittelen tällaista ajatustehtävää kaikille, iästä ja kokemuksesta riippumatta. Saatat löytää osaamisellesi uuden kulman ja uutta arvoa!
Oma työurani kytkeytyy tiiviisti digitalisaatioon, joten aloitetaan ihan alusta. Hyppää loppuun, jos varhaishistoria ei nappaa.
1980-luku: Varhainen digitalisaatio
Integroitu kirjastojärjestelmä saapui Helsingin kaupunginkirjastoon. (Kuka muistaa YTV-kunnat?). Pahvikortistosta ja mikrofilmeistä siirryttiin Microsoftiin. Tiedonsiirto tehtiin muistaakseni torstaisin, lerppu matkusti tietokonekeskukseen taksilla. Kirjastolaitoksen varhainen digitalisaatio on ilmiö, joka on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle. Oltiin edelläkävijöitä, mutta eihän sitä arjessa ajatellut.
Minä vahdin Pasilassa pätkätyöläisenä lehtisalia ja tulin samalla lukeneeksi joka päivä kahdeksan maan tärkeimmät sanomalehdet. Opin asiakaspalvelua, sivistystä ja uhkaavien tilanteiden hallintaa.
1990-luku: Suomi avautuu, media monipuolistuu, elintaso nousee kohisten
Olin jo pätevä kirjastonhoitaja, mutta ajauduin tekemään oman työn ohessa tv-hommia: toimitin ja juonsin inserttejä lifestyle-sarjaan. Lifestyle oli juuri keksitty! Ammattilaissomekin oli uusinta uutta, minä tietysti sinne – ja kohta olinkin jo moderaattori.
90-luvulla piti opetella esiintymään vakuuttavasti, verkostoitua yli ammattirajojen ja rakentaa omaa henkilöbrändiä. Kaikki tekivät kotisivuja, minäkin. Nukuin liian vähän ja puhuin liikaa. Ompelin paljettileninkejä, juhlin, perustin blogin ja perheen. (Viimeksi mainittu oli se Iso Oppimiskokemus, mutta siitä joskus toiste.)
Lopuksi vaihdoin kokonaan alaa.
Vuosituhannen vaihde, osa 1: Globalisaatio koputtaa ovellesi
Verkkokaupassa todellisuutta oli jatkuva tasapainottelu. Opin digitaalisen asiakaspalvelun merkityksen tilanteessa, jossa lapsenkengissä ollut logistiikka pettää eikä tietokantoja olekaan optimoitu reaaliaikaiseen liiketoimintaan. Kilpailija ei enää ollut se toinen suomalainen, vaan hurjasti kasvava amerikkalaisjätti.
Haaveilimme mediakonvergenssista, joka toteutui vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Tehtiin tulevaisuutta menneisyyden välinein – heikostihan siinä kävi. Oppi sekin: ajoitus on tärkein.
Vuosituhannen vaihde, osa 2: Uusmedian nousu ja tuho
Kukaan ei osannut tehdä digitaalista viestintää, koska sitä ei ollut koskaan ennen sellaisena ollut. Kaikki piti siis opetella juoksemalla teknologian kehityksen perässä. Siksi kuka hyvänsä kohtalaisen fiksu ihminen saattoi kasvaa parissa vuodessa vakuuttavaksi asiantuntijaksi, minäkin. Koko ala oli rakennettu ’Fake it till you make it’ -periaatteelle. Jotkut onnistuivat, mutta rahojen loputtua moni kupla myös puhkesi.
Nykyhetken työelämässä on paljon samaa. Työ keksitään tehdessä.
2000-luku: Oppiminen! Sitähän kaikki tarvitsevat! Digitaalista oppimista!
Emme olleet väärässä, kun ryhdyimme oppimisbisnekseen. Uuden yrityksen kasvukivut opettivat monenlaista. Esimerkiksi sen, miten tärkeitä sisäiset funktiot ovat. Tai kuinka ohjataan ja valmennetaan tiimiläisiä, jotka eivät ole edes samalla mantereella.
Välillä tuntui, että koko Suomi tekee työtä jaksamisen äärirajoilla. Ja niin ehkä tekikin, kunnes teknologia-Suomen lippulaiva alkoi vajota.
2010-luku: Regulaatiota, yksilökeskeisyyttä ja elämän kiihtyvä syke
Compliance vyöryi voimalla yrityksiin. Ensin ohjeistusta ja koulutusta kaipasivat isot firmat, sitten pienemmät. Kaikki halusivat myös kulttuuria, joka tukisi oikein toimimista. Opin asiakkailtani niin paljon, että minua alettiin tituleerata valejuristiksi.
Ulkokohtainen paine yhdistyi organisaatioissa aitoonkin muutokseen, jota tuki uusi tapa ajatella yksilöitä ja tiimejä aktiivisina toimijoina. Johtamistrendien syklit kiihtyivät kuin Zaran sesongit.
Viimeisetkin seinät purettiin toimistoista, vastamelukuulokkeet muuttuivat hyvinvointivarusteiksi. Jakkupukuja oli enää vartiointiliikkeen työntekijöillä.
2020: Korona muutti kaiken
Tämän me jo tiedämmekin. Kun kaikki muuttui noin viikossa, vanhoja käsityksiä piti alkaa ensin tunnistaa ja sitten vähitellen purkaa. Nyt käynnissä on niin iso paradigman muutos, että tajuamme sen vasta jälkikäteen – jos silloinkaan. Paluuta entiseen ei ole.
1980-luvulta tähän päivään ja miljoona vuotta eteenpäin: Planetaariset haasteet
Olemme tienneet totuuden jo kauan. On aika tajuta, että nyt on pakko muuttua ja muuttaa suuntaa. Ilmastonmuutos ja luontokato eivät jää odottelemaan. Näin iso haaste on myös hieno asia: se auttaa meitä kaikkia oppimaan uusia asioita – pieniä yksin, jättiläismäisiä yhdessä.
Blogin kirjoittaja Eevi Kuokkanen toimii MPS Prewisen luovana johtajana. Eevin kiinnostavan uratarinan pääset lukemaan yksityiskohtaisemmin tästä.
