Elina Koskela

Managing Director, MPS Career / 18.9.2019

Tägit: CV, Itsetuntemus, Johtaminen, Motivaatio, Urajohtaminen, Vahvuudet

Olen intohimoinen lukija, jonka lukuvalinnat ovat tänä vuonna olleet aivan erityisiä!

Tutustuin eri tietolähteissä noin tuhanteen toimitusjohtana työskentelevän ja työskennelleen henkilön taustaan. Työurat ovat rekrytoijana minulle suuri kiinnostuksen kohde ja keskustelut ylemmän johdon tehtäviä tavoittelevien henkilöiden kanssa ovat herättäneet minut pohtimaan, millaisia urakäänteitä toimitusjohtajaksi päätyneillä henkilöillä on takanaan.

Pieni varoitus 😀: Alla olevat huomioni eivät ole osa akateemista tutkimusta, vaan rekrytointivuosieni aikana kohtaamisissa kertynyttä hiljaista tietoa yhdistettynä hakijoiden CV-dataan eri tietolähteistä. Joku toinen otos ja toinen rekrytoija voisi nähdä asioita toisin. Nämä ovat minun henkilökohtaisia havaintojani.

Toimitusjohtajien urien samanlaisuuksia ja eroavuuksia

1. Ikä 

Ensimmäinen toimitusjohtajan tehtävä voi alkaa missä vaan työuran vaiheessa. Miehillä toimitusjohtajana aloittamisessa vaikuttaa olevan hienoinen piikki ikähaarukassa 40-45 vuoden välillä. Naiset huomioni mukaan aloittavat toimitusjohtajan uransa varsin eri ikäisinä ja mahtavasti myös 50+ ikäisinä. Otokseni naisista on kylläkin harmillisen paljon pienempi miehiin verrattuna. Toimitusjohtajana aloittamiseen ei näyttäisi liittyvän ikäsyrjintää tai -suosintaa, mikä on mielestäni ilahduttavaa. 

2. Koulutus

Ylempi korkeakoulututkinto näyttää olevan yleisin koulutustausta tämän otoksen toimitusjohtajilla. Toimitusjohtajat tekevät myös runsaasti MBA-tutkintoja sekä erilaisia akateemisia jatko-opintoja. Löysin myös mielenkiintoisen korrelaation: toimitusjohtajana aloittamisen nuorehko (alle 40-v ikä), ylemmän korkeakoulututkinnon puuttuminen sekä toimitusjohtajuus itse perustetussa yrityksessä olivat useasti kytköksissä. Edellämainittu joukko olisi superkiinnostava tutkimuksen kohde! Löytyyköhän heiltä joitain yhdistäviä piirteitä persoonallisuuksissa, arvoissa tms.?

3. Ammatillinen tausta 

Suuntautuminen

Useimmin ensimmäistä toimitusjohtajan tehtävää edeltää johtoryhmävastuu ja/tai jokin muu liiketoiminnan johtamisen tehtävä. Jos minun pitäisi ennustaa, kuka johtoryhmäläisistä on seuraava toimitusjohtaja, katseeni kääntyisi CV-tutkimusteni perusteella myyntijohtajaan, operatiiviseen johtajaan tai liiketoiminnan kehitysjohtajaan. HR- tai talousjohtajan vastuusta harvemmin näytetään siirtyvän toimitusjohtajaksi, mikä on mielestäni sääli sillä tunnen upeita HR:iä ja talousosaajia, joilla olisi potentiaalia vaikka mihin!

Uuteen organisaatioon

Toimitusjohtajaksi tullaan useimmiten eri organisaatioon kuin missä edeltävä johtoryhmäpaikka on ollut. Urakehitystarinoita yhdistävät sisäiset kasvumatkat asiantuntijoista esimieheksi ja jopa johtajaksi, mutta toimitusjohtajaksi siirrytään toiseen organisaatioon.

Esimieskokemus

Toimitusjohtajiksi nousevilla näyttää olevan takanaan useita esimiestyövuosia. He ovat ottaneet vastuuta työurallaan ennenkin ja halunneet tulla tai tulleet valituksi ennenkin vastuuseen muiden johtamisesta.

Tiivistettynä uracoachin vinkkejä toimitusjohtajiksi haluaville:

Rekrytoijan ohjeita kaikille toimitusjohtaja-hakuihin osallistuville:

Laadukas CV on valttia myös ylemmän johdon hauissa. CV-tutkimusteni perusteella parannukset luettavuuteen, relevantin informaation määrään ja visuaaliseen selkeyteen ovat paikallaan useimmissa ansioluetteloissa. Huomioi tämä ennen seuraavaan kiinnostavaan hakuun osallistumista!

Uraa voi, ja kannattaa johtaa. Tärkein kompassi onnellisen työuran johtamiselle on itsetuntemus. Johtajana sinun vahvuutesi ja heikkoutesi vaikuttavat myös muiden henkilöiden työhön ja elämään.

Jos päädyt tavoittelemaan toimitusjohtajuutta, suosittelen tarkastelemaan myös motivaatiotasi. Miksi haluat johtaa? Kiinnostus asemaa ja titteliä kohtaan tuo usein mukanaan haasteita organisaatiossa. Samoin käy, jos koet rakkautta valtaa tai suurta esillä olemista kohtaan. Näkemykseni mukaan menestyvimmät toimitusjohtajat ovat sitkeitä, nöyriä sekä vastuun kantamisesta kiinnostuneita. Yhä edelleen johtajiksi valikoituu henkilöitä, joiden ei pitäisi antaa johtaa yhtään ketään. Hyvällä johtajuudella puolestaan saadaan aikaan paljon hyvää.

Urapolut ovat ammatillinen intohimoni. Erityisesti toimitusjohtajien työurat ja työ ovat pitkään olleet tutkailujeni kohteena. Ammennan näkemykseni toimitusjohtajuudesta useista perspektiiveistä: toimitusjohtajien rekrytoijana, johtaja-arviointien tekijänä ja toimitusjohtajien coachina. Koen toimitusjohtajuuden ilot ja surut myös henkilökohtaisesti läheltä itse toimitusjohtajana työskennellen sekä toimitusjohtajan vaimona, kodin näkökulmasta elettynä. 

Toimitusjohtajien työhaastattelut, coaching-istunnot, heidän kirjoittamansa työhakemukset ja CV:t sekä yhteiset keskustelut ovat antaneet mahdollisuuden tarkastella roolia, joka on juridiselta pohjaltaan geneerisesti sama yrityksestä riippumatta, mutta arjen toteutuksena ja henkilökohtaisena kokemuksena jotain aivan uniikkia. 


Blogin kirjoittaja Elina Koskela toimii MPS Career Oy:n toimitusjohtajana. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran LinkedInissä