Tuntuuko, ettei työhaastatteluun tule kutsua osaamisesta ja kiinnostavasta hakemuksesta huolimatta? Mitä asioita sitten tulisi korostaa hakemuksessa, jotta erottuisi muista hakijoista? Vuoden 2022 Kansallisessa rekrytointitutkimuksessa selvitettiin, millä asioilla hakija erottuu muiden joukosta työnantajan silmissä.
5 tärkeintä asiaa, joilla erotut muista hakijoista
1. Motivaatio
Hyvä hakija erottuu motivaatiolla, sillä motivaation ollessa kohdillaan muut tarvittavat taidot voidaan oppia ja opettaa. Lisäksi motivaatio työtehtävää kohtaan on tärkein asia rekrytointipäätöksen kannalta. Perustele motiivisi oli se sitten kiinnostus kyseistä yritystä tai tehtävää kohtaan, halu oppia uutta tai vaikka edetä uralla.
2. Hyvä osaamisen sanoittaminen
Erottuva hakija osaa tunnistaa ja sanoittaa oman osaamisensa. Lisäksi osaamisen sanoittaminen kertoo vahvasta itsetuntemuksesta, joka auttaa etenemään uralla ja sen vuoksi on työnhaussa myös kilpailuetu. Opettele tunnistamaan ja sanoittamaan vahvuutesi ja kerro niistä mahdollisimman konkreettisesti erilaisten esimerkkien avulla.
💡 VINKKI: Tuottaako omien vahvuuksien tunnistaminen ja osaamisen sanoittaminen hankaluuksia? Onnistujan Urapalvelun avulla opit tunnistamaan vahvuutesi, sanoittamaan osaamisesi ja kehittämään työllistymistaitojasi. Kokeile Onnistujan Urapalvelua maksutta!
3. Aito kiinnostus työtä tai alaa kohtaan
Hakija erottuu positiivisesti joukosta, jos hänellä on aitoa kiinnostusta haettavaa tehtävää ja yritystä kohtaan. Tällöin hakijalta löytyy intohimoa menestyä tehtävässä. Voit osoittaa kiinnostusta tehtävää kohtaan esimerkiksi kertomalla, millaisista työtehtävistä tykkäät tai miksi nautit kyseisellä alalla työskentelystä.
4. Ammattitaito ja osaaminen
Hyvästä hakemuksesta käy selvästi esille hakijan oleellinen ammattitaito ja osaaminen kyseistä tehtävää kohtaan. Korosta tärkeimpiä työkokemuksia ja osaamisia konkreettisin esimerkein. Jos tuntuu, ettei kyseiseen tehtävään ole työkokemusta, osaamista voi tuoda esille myös harrastuksien kautta.
5. Hakemuksen selkeys ja ytimekkyys
Hyvän hakemuksen tulisi olla selkeä ja ytimekäs sekä sen tulisi täydentää CV:tä. Hakemuksen tulisi vastata mahdollisimman moneen ilmoituksessa vaadittuun kohtaan. Hakemuksesta tulisi myös käydä ilmi hakijan motivaatio, osaaminen ja persoona. Tuo näitä asioita esille konkreettisten esimerkkien avulla.
Psst! Lue Suvi Poikelan vinkit hyvän työhakemuksen kirjoittamiseen!
Lähde: *Duunitori: Kansallinen rekrytointitutkimus 2022