Tämä on kaksiosaisen juttusarjan toinen osa, jossa kerromme yleisimmistä osaamisen kehittämisen haasteista ja ratkaisusta. Ensimmäisen osan löydät täältä.
Osaamisen kehittäminen on sellaisten taitojen kehittämistä, jotka auttavat ylläpitämään ammattitaitoasi tai muuten hyödyttävät työelämässäsi. Osaamisen kehittäminen kasvattaa työmarkkina-arvoasi ja olet houkuttelevampi työmarkkinoilla, sillä työnantajat arvostavat kehittymishaluisia ja -taitoisia työntekijöitä.
Viisi yleistä haastetta osaamisen kehittämiselle
Kysyimme Lifeworksin ura- ja työelämäkyselyssä, mitkä asiat tuntuvat vaikeilta osaamisen kehittämisen suhteen. Saimme lähes 400 vastausta. Yleisiä osaamisen kehittämisen haastetta olivat: osaaminen ei kehity, omien kehityskohteiden tunnistaminen on haastavaa, ura ei etene suunnitellusti, sekä hankaluus omien vahvuuksien ja osaamisien tunnistamisessa. Jos itse tunnistat jonkun näistä, poimi alta vinkkejä, joiden avulla pääset tilanteesta eteenpäin.
1. “En tunne kehittäväni osaamistani, vaikka teen töitä ihan hulluna”
- Pidä joka viikon lopussa itsesi kanssa 15 min oppimisreflektiotuokio, jossa kirjaat itsellesi ylös asioita, joita olet viikon aikana oppinut. Asiat voivat olla ihan pieniäkin asioita. Harjoituksen voi tehdä myös tiimin kanssa eli jokainen kertoo viikon lopuksi, mitä tuli opittua.
- Mieti vuosi taaksepäin ja lähde listaamaan, mitä kaikkea uutta olet viimeisen vuoden aikana oppinut. Saatat huomat omaksuneesi isompiakin kokonaisuuksia tai kokonaan uusia taitoja.
2. “En tiedä yhtään, mitä osaamista kehittäisin.”
- Tee lista osaamisistasi ja mieti, voisiko jonkun osaamisen syventäminen tehdä sinusta erikoisosaajan tai helpottaa työtäsi.
- Seuraa oman alasi trendejä, edelläkävijäyrityksiä ja vaikuttajia. Tutki, mistä asioista ja osaamisista siellä puhutaan ja nappaa sieltä inspiraatio omalle kehittymisellesi.
3. “Osaamista on, mutta ura ei etene.”
- Onko osaamisesi ajan tasalla vai voisiko se olla vanhentunutta? Tutki alan työpaikkailmoituksia ja katso, miten hyvin oma osaamisesi vastaa niihin.
- Miten hyvin osaamisesi tiedetään? Moni kova asiantuntija tekee kyllä hurjasti töitä, mutta jos hän ei ole omassa organisaatiossa laajasti verkostoitunut tai ei osaa tuoda omaa osaamistaan esiin, niin häntä ei myöskään huomioida silloin kun tulee tarve löytää asiantuntija.
4. “Haluan kehittyä jossain tietyssä asiassa, mutta en tiedä miten.”
- Kysy ensin esihenkilöltä vinkkejä – hän varmasti osaa kertoa, löytyykö organisaatiosta joku, joka voisi sparrata aiheeseen liittyen.
- Kysy myös tuttavilta tai kollegoilta, mitä he suosittelisivat. Voit saada suosituksia asian opiskeluun tai löytää sparraajan verkostosi kautta.
- Bonusvinkki: Katso, mitä löydät YouTubesta. Sieltä löytyy paljon tutoriaaleja eri asoiden itsenäiseen opetteluun.
5. “En tunnista omia vahvuuksiani ja osaamisiani.”
- Kysy kollegoilta ja tuttavilta. Meiltä löytyy esimerkiksi Vahvuusbarometri Onnistujan urapalvelusta, jonka avulla pääset selvittämään vahvuutesi sekä omasta että tuttaviesi näkökulmasta.
- Mieti, missä asioissa olet onnistunut tai milloin olet energisimmilläsi. Mieti sitten, mitä osaamista ja vahvuuksia pääsit käyttämään, kun onnistuit.
Juttusarja on julkaistu alunperin Lifeworksin Instagram reelseissä, katso vinkit videoina täältä.
💎 Mietitkö millaista osaamista sinun olisi hyvä kehittää ja miten? Tule mukaan Kehitä osaamistasi -webinaariin 5.4., jossa Lifeworksin asiantuntija Linda Neiglick jakaa omat konkreettiset vinkkinsä osaamisen kehittämiseen. Ilmoittaudu maksutta mukaan täältä!
💎 Onnistujan urapalvelun avulla johdat itseäsi paremmin ja tiedät, missä haluat kehittyä ja mitä työltäsi haluat. Kokeile maksutta 14 päivän ajan!